Kaikkien tuntema klassikko, majan rakentaminen sopii loistavasti leppoisaan sunnuntai päivään!
Majaa varten tarvitset kankaita, esimerkiksi päiväpeiton, vilttejä tai vaikkapa lakanan, sekä paljon tyynyjä!
Majaleikin testasi 1 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen taapero.
Me rakensimme majan keittiöpöydän alle, mutta mikä vain paikka sopii majan rakennukseen! Voitte käyttää siihen myös esimerkiksi sohvaa ja tuoleja, tai pinnasängyn laitaa.
Majan katoksi haimme isän ja äidin sängystä päiväpeitteen. Lattialle kasasimme paljon vilttejä ja peittoja sekä kaikki löytämämme tyynyt, jotta majassa olisi mukava köllötellä.
Testaaja taapero halusi mukaan tietenkin pehmoisia kavereita sekä kirjoja. Äiti toi majaan mukanaan myös taskulampun.
Me kömmimme majaan päiväunien ja välipalan jälkeen, ja ajoitus oli kyllä täydellinen! Majan rakentamisessa sai kovasti touhuta, mutta sekä äiti että taapero nauttivat majassa köllöttelystä kovasti. Kirjojen lukemisen ja hassuttelun lisäksi teimme myös varjoeläimiä majan seiniin taskulampun avulla.
Ruokapöydän alle rakennettu maja jouduttiin ruoka-aikaan menessä purkamaan. Jos mahdollista, kannattaa maja rakentaa jonnekkin, missä sen voi antaa olla koko päivän. Majaan voi ottaa mukaan vaikkapa paperinuket (
katso blogikirjoitus täältä) tai pientä evästä.
Testaajataapero ja äiti antavat vahvan suosituksen tähän klassikko leikkiin!